Meinaan meidän unirytmit. Painonpudotuksen kannalta hankalinta on se, jos/kun väsyy. Meidän Emmi on viimeaikoina päättänyt olla nukkumatta omassa sängyssään, tai ylipäänsä missään ennenkuin kello näyttää vähintään 22.30, eikä isoveli päästä juurikaan sen helpommalla.

Siispä tämä äiti oli tänä aamuna hyvin ikävä, ja herätti muksut 7.30, nyt meinaan kyllä loppuu tuo yökukkuminen. Ei se sinänsä ole minun yöunista pois, mutta mulla ei ole ollut yhtään omaa aikaa sitten elokuun lopun. Ja mulle se oma aika on tärkeää, kun voi tehdä pari korttia ilman että joku roikkuu pöydän laidassa kiinni, tönii ja hakee huomiota. Mutta kello 22.30 on jo niin myöhä, että yleensä olen silloin jo itsekkin menossa nukkumaan (siis jahka BB ensin loppuu... ;) ), joten omaa aikaa ei siinä jää.

Ja painonpudotukseenhan tämä vaikuttaa niin, että kun olen tunnesyöppö, niin stressin kautta iskee se kamala syöpöttelynhimo, ja mielenkiinto koko touhuun vähenee. Minä ajattelin pistää tälle stopin vielä kun voin, ja muksuilla on herätys aamulla aikasin kunnes rytmi on kääntynyt. Jospas se mieli virkistyy kun jää iltaisin aikaa hieman hengähtää, onneksi en ole kauheasti repsahdellut vaikka himo syödä on tullutkin, päiväsaanti on jäänyt alle 2000 kcal, minkä ihmisen pitäisi kuluttaa jo aineenvaihdunnan ja arkielämän myötä.

Mulla on vain sellainen pieni ongelma...mie en vain osaa syödä aamupalaa! Tiedän että se on päivän tärkein ateria ja siihen pitäisi panostaa, mutta mulla ei mene aamuisin alas kuin korkeintaan kuppi-kaksi kahvia. Ajatuskin jostain leivän tai puuron mässäämisestä inhottaa. Ja kyse ei ole siitä ettenkö tykkäisi puurosta, erilaiset puurot ovat herkkuani, samoin erilaisin kasviksin päällystetyt leivät teekupposen/tuoremehun kera, mutta aamulla ei vain uppoa, myöhemmin aamupäivällä kyllä maistuu. Tästä ei ollut ongelmaa silloin kun pääsin aamuisin aikasin lenkille, siinä kerkesi jo sen verran hyvin herätä (niin minä kuin ruokahalukin) että kotiin tultua ja hetken odoteltua (heti lenkin jälkeenhän ei painonpudotuksen aikana kannata syödä, sillä rasvaa palaa vielä n. tunti lenkin jälkeen) maistui niin puurot kuin hedelmätkin. Mutta nyt en pääse aamuisin lenkille, tai olisihan se vaihtoehto ottaa muksut mukaan, mutta Max ei kyllä pysy mun vauhdissa, ja meidän rattaat on ehkä superhankalimmat ikinä (seliseli), mulla menee selkä tosi nopeasti kipeeksi niiden kanssa. Eli lenkille mennään tuossa 11 jälkeen, jos mennään (nykyään harvemmin, kun vaikutus alkaa jo hiipumaan...) =(

No joo, eiköhän tässä ollut taas valivalia ja seliseliä kerrakseen ;)

Ihanaa päivää.