Kiinnitin nyt taas huomiota siihen, että ruokavaliossani on edelleen liian vähän hedelmiä, kasviksia ja marjoja. Juureksia meillä käytetään ruuanlaitossa runsaasti, mutta jotenkin sitä vain lähes aina kiertelee hedelmätiskeillä eikä käteen jää kuin korkeintaan banaania. Mikä on hassua, koska hedelmät ja kasvikset, marjat myös, olisivat juuri hyvä välipala niin isoille kuin pienille, eikä vain ainaista leipää tai riisimuroja.

Pitäisi vissiin ottaa itseään taas niskapersotteella kiinni ja katsastaa tuo rehuosio isoista kaupoista, nythän myydään kaikenlaisia erikoihedelmiä. Happamista hedelmistä en juurikaan välitä (omenat, appelsiini), mutta melonit, banaani yms makeat hedelmät maistuvat. Avokaadoon pitäisi koittaa totutella ja tehdä siitä karkkipussin korvike, sillä vaikka se sisältääkin hedelmäksi aika paljon kaloreita, niin onhan se aina parempi kuin karkit tai suklaa. Ensi kesänä kyllä hamstraan niitä mansikoita, tänä kesänä jäi taas puolitiehen (eli mansikat päätyivät pakkasen sijasta massuun). En tiedä menettääkö tuoreet marjat pakkasessa makeutensa, mutta ainakin nämä kaupan pakastemansikat ovat niin kirpeitä ettei niitä voi syödä. Sama taitaa olla kaikissa marjoissa?

Hei, juuri syömästäni ruuasta tuli mieleen, riisiruokiin sopii hyvin sekaan heitettäväksi auringonkukansiemenet, keveitä herkkuja ja täyttäviäkin vielä, eli siinä voi nipistää hieman siitä syötävän ruuan määrästä kun korvaa osan noilla siemenillä. ;)



Asiasta kukkaruukkuun, tää tanssihomma on aivan M-A-H-T-A-V-A-A! Aamu lähti taas kunnolla käyntiin kun otin parinkymmenen nimuutin tanssit alkuun, tanssin vielä kymmenen minuuttia kun mies lähti veljellensä muuttoavuksi. Ja se rytmi mikä siitä jää, jalka vippaa kokoajan. :D Harmi vain että tansiitunnit on niin kalliita, meinaan täällä maksaa 14 kerran kortti melkein 300e...auts! Se on kallista, kun ajattelee että jumppaan yms sama kortti maksaa 80e...juupah. Ja se kortti pitää käyttää kuukauden sisällä...kuka maksaa tanssimisesta noin paljon kerran kuussa, kysympähän vain...

Tanssimista suosittelen siksikin kaikille, että kun pistää mielikuvituksensa peliin ja jättää aivot narikkaan ja antaa musiikin viedä, samalla treenautuu niin vatsa, selkä, jalat kuin kädetkin...pyllyä unohtamatta. ;)

*repskops*, tää lähtee nyt komentamaan noita kauhuiässä olevia somia lapsiaan... ;)