Aloitin muuntelemalla meille tutuksi tullutta ruokaa, lihapullia ja perunamuussia. Näin saatiin herkullinen ja pehmeä lasku tähän haasteeseen, ei tule ihan kaikki täysin uutena.

2107013.jpg

Eli Bostonkurkkulihapullia ja peruna-bataattimuussia, seurana salaattia.

Bostonlihapulliin laitoin jauhelihaa, sipulikeittoaineksia, mannaryynejä, vettä, kananmunaa ja bostonkurkkua, jota saa ruotsin puolelta, se on eräänlaista kurkkusalaattia. Äiti on aina tehnyt meille lihamurekkeen niin että siinä on bostonkurkkua ja nyt yksi purkki pääsi minunkin hyllylleni. Perunamuusiin tuli perunaa, bataattia, n. ruokalusikallinen öljyä, rasvatonta maitoa, suolaa ja valkosipulijauhetta. Salaatissa oli jäävuorisalaattia, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja salaattijuustoa, joka tunnettiin ennen nimellä feta.

Kuten huomaatte, tein lihapullat niin isoiksi että keskimäärin yksi meni per ruokailija, ja kuvassa näkyykin että käytän leipälautasta syödessäni, niin ei tule syötyä liikaa.

En laita näihin tarkkoja määriä, sillä jokainen tekee kuten itse haluaa, jos joku innostuu sekoittelemaan tavallista kurkkusalaattia lihapulliin niin kertokaappas, tuliko hyvää. :)